2. kesäkuuta 2016

Että osaa olla hukassa

Eilen tuli täyteen tasan 12 vuotta siitä kun allekirjoitin työsopimuksen nykyiseen työpaikkaani. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut poissa omalta asemapaikaltani, osan aikaa koulun penkillä, osan aikaa toisella osastolla. Eilen palasin ja olin niiiin hukassa. Miten voikaan kahdessa vuodessa unohtaa ihan arkipäiväisiä asioita! Onneksi listaani on laitettu kolme perehdytyspäivää, niin ei tarvitse arvalla mennä ja säilyy turvallisuus.

Eiliseen kulminoitu monen vuoden toiveet. Toive opiskelusta ja ennen kaikkea toive työpaikan vaihdosta. Ensimmäinen toteutui, toinen ei vielä. Lähtiessäni opiskelemaan tiedostin, että saatan joutua palaamaan vanhaan paikkaani, vaikka en sitä toivonutkaan. Paluu aiheutti suurta pettymystä ja ahdistusta, joka purkautui itkuna työpäivän jälkeen. 

Tilanteeseen liittyy vielä suuria ristiriitaisuuksia. Työpaikalla on ihmisiä, joiden työtuntien määrään paluuni vaikutti vähentävästi. Heitä tämä luonnollisesti harmitti. Minä en haluaisi olla tuolla, toiset haluaisivat kovastikin olla tuolla. Olen elämäntilanteen vuoksi pakotettu pitämään vakituista täyspäiväistä työpaikkaa, joten olen siellä pakolla, vastentahtoisesti... samalla kun toiset harmissaan lähtevät sieltä minun vuokseni... *huoh*

Tämänkään aamun fiilikset eivät ole korkealla. ...ei työhön lähtö saisi tuntua tältä. Tämä ei voi jatkua pitkään. Joko mun on nopeasti sopeuduttava tilanteeseen tai löydettävä uusi työpaikka. Näillä fiiliksillä en pitkään voi jatkaa. 

30. maaliskuuta 2016

Leskenlehtibongaus 2016

Eilen näkyi muutama keltainen piste kahdessa eri luottopaikassa motarin varrella. Kevät on täällä.
29.3.2016

16.3.2015   
25.3.2014
2.4.2013
21.3.2012
9.4.2011
10.4.2010

7. maaliskuuta 2016

Erikoislanka

Vuosia sitten olin joillain markkinoilla ja siellä myyjällä oli ihana iso korillinen kasvivärjättyjä lankoja. Olisin mieluiten ostanut kaikki, mutta päädyin kolmeen kerään. Lanka oli jotain erikoislankaa, joka on tarkoitettu sukkalangaksi, eli on kestävämpää.




Langat: en muista nimeä, kasvivärjätty sukkalanka
Puikoit: 2
Silmukkamäärä: 56
Koko: noin 43-44 (hyväntekeväisyyteen)

16. helmikuuta 2016

Aaah liilaa! Osa 2.

 Piti tekasta toiset liilat heti perään









Langat: Seiska veikkaa
Puikoit: 3
Silmukkamäärä: 40
Koko: noin 39-40 (itselle)

31. tammikuuta 2016

Välimalli

Valmistuttua tuli ja nyt olen melkein palannut työelämään. Valmistumisesta huolimatta opintovapaa jatkuu. Tämä oli oma toiveeni. Se mahdollistaa pehmeän paluun työelämään ja mikäli tilaisuus tulee, voin tehdä lyhyitä pätkiä ihan mitä vaan työtä. Pääsääntöisesti teen kuitenkin sijaisuuksia omalle työpaikalleni sillä kilpailu työmarkkinoilla on todella kovaa. Kovempaa kuin osasin odottakaan. Uusia paikkoja ei tuosta noin vaan löydy.

Kengänkärjet ovat kuitenkin vakaasti kohti uutta. Vaikka joutusin työskentelemään vanhassa työpaikassa vielä pitkäänkin, niin kuitenkin on mieli jo suuntaunut kohti uutta. Mikä, missä, milloin se on, on aika avoinna ja jatkuvasti laajennan ajatteluani siitä mitä muuta voisinkaan tehdä. Teidän etten voi (eli henkisesti jaksa) olla nykyisessä paikassa määräänsä enempää, joten jatkuvasti teen pohdintatyötä siitä mitä muuta tekisin mielummin. Monet ennen epämiellyttävänä pitämäni hommat alkavat kummasti kiinnostamaan, kun halu pois nykyisestä kasvaa.